HKKJ – Hockey together since 2023


Hamina-Kotka Kiekkojuniorit ry on uusi, entistä vahvempi ja yhtenäisempi jääkiekkoseura Etelä-Kymenlaakson alueella
Haluamme tarjota seuran, jossa on mahdollisuus menestyä - unohtamatta kuitenkaan sitä tärkeinä eli harrastamisen hauskuutta.

HKKJ on seurausta kahden elinvoimaisen ja aktiivisen junioriseuran, Titaani-Juniorit ry:n ja Kiekkoympyrät -80 ry:n yhdistymisestä.

Seuramme on Suomen Jääkiekkoliiton sekä Kymenlaakson Liikunta ry:n jäsen ja teemme yhteistyötä Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian sekä alueen muiden jääkiekkoseurojen kanssa.

HKKJ:ssä leikki ja pihapelit muuttuvat liikunnan iloksi yhdessä joukkuekavereiden kanssa ja osaavien ohjaajien opastuksessa.

Joukkuetoiminnassa mukana olevat oppivat jääkiekon sekä liikunnallisen elämäntavan lisäksi toimimaan ryhmässä ja auttamaan kavereita. Kilpakiekon pelaajapolkua pitkin juniorin on mahdollista edetä kiekkokoulusta aina edustusjoukkueeseen asti.

HKKJ:n arjessa on mukana lähes 350 toimijaa – pelaajia, koulutettuja valmentajia, joukkueiden toimihenkilöitä ja tietysti pelaajien perheet.

Seuran toimintaa koordinoi hallitus ja toiminnan toteutuksesta vastaa omalta osaltaan seuran valmennuspäällikkö sekä junioripäällikkö.


Seuran joukkueet kaudella 2022–2023

U19 (2003–2007)

Joukkueenjohtaja Simo Penttilä
Joukkueenjohtaja Kimmo Salonaho
Vastuuvalmentaja Marko Oksanen

U15 Black (2008)
Joukkueenjohtaja Mika Hartonen
Joukkueenjohtaja Pasi Jokela
Vastuuvalmentaja Jarno Haaja

U15 White (2008)
Joukkueenjohtaja Salla Savenius
Vastuuvalmentaja Tommi Andersson

U13 (2010)
Joukkueenjohtaja Ninni Taavitsainen
Vastuuvalmentaja Sampsa Wichmann
Vastuuvalmentaja Jari Sivula

U12 (2011)
Joukkueenjohtaja Antti Perho
Joukkueenjohtaja Mika Harju
Vastuuvalmentaja Jarkko Savolainen

U11 (2012)
Joukkueenjohtaja Susanna Lahtinen
Joukkueenjohtaja Minna Hanski
Vastuuvalmentaja Jyrki Vanhahonko
Vastuuvalmentaja Mika Hanski

U10 (2013)
Joukkueenjohtaja Janne Pekkala
Joukkueenjohtaja Tommi Kenttälä
Vastuuvalmentaja Juha Terkki

U9 (2014)
Joukkueenjohtaja Jouni Hyyrynen
Joukkueenjohtaja Jussi Suomalainen
Joukkueenjohtaja Mika Harju
Vastuuvalmentaja Jiri Auranen

Leijona-kiekkokoulu
Rehtori Markku Hansen

Lapsi-vanhempiluistelu
Vastuuohjaaja Kristian Koskinen

Pipolätkä
Vastuuohjaaja Tuomo Kontula

Pelinaiset
Joukkueenjohtaja Jenni Vehmas

Piranha's
Joukkueenjohtaja Allan Mäkinen