Hamina-Kotka Kiekkojuniorien järjestämä Leijonakiekkokoulu jäi keskiviikkoiltana erittäin iloisissa tunnelmissa joulutauon viettoon.
Leijonakiekkokoulun keskiviikkoisissa (18.12.) harjoituksissa väreili ilmassa innostuneisuuden ja samalla myös pienimuotoisen jännittyneisyyden tuntu, sillä olihan kyseessä kuluvan vuoden viimeinen yhteinen tapahtuma, johon oli ennakkohuhujen perusteella odotettavissa erittäin arvovaltaisia erikoisvieraita.
Riemu repesikin lopulta pienten pelaajanalkujen taholta valtoimilleen, kun kaukaloon liukuivat sekä Titaanien edustusjoukkueen pelaajat että itse herra Joulupukki, jotka ottivat näin ollen yksissä tuumin osaa Leijonakiekkokoulun jääharjoituksiin.
Kun pukilla oli vielä mukanaan iso kasa lahjoja jaettavaksi ja titaanipelaajat yltyivät oikein kunnolla pelailemaan leijonakiekkokoululaisten kanssa, jäi aivan varmasti jokaiselle paikalla olleelle lämmin yhteinen muisto mieleen todella lämminhenkisestä tapahtumasta.
Nyt kaikki leijonakiekkokoululaiset, heidän vanhempansa ja sisaruksensa sekä Leijonakiekkokoulun ohjaajat voivat hiljentyä hyvillä mielin Joulun viettoon ja ladata akkunsa täyteen, jotta jok’ikinen on into piukeana mukana harjoituksissa, kunhan niin Leijonakiekkokoulu- kuin Leijonapennut-ryhmät palaavat taas takaisin tositoimiin keskiviikkona 8. tammikuuta 2025 kello 17:45 alkaen!
OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ RIEMUKASTA UUTTA VUOTTA 2025 AIVAN KAIKILLE!
13.02.2025 16.00 | HKKJ-pelailutapahtuma Kotkan kilpajäähallissa 22.2.2025! |
08.02.2025 10.00 | Salmisella edessä A-maajoukkuedebyytti! |
06.02.2025 14.00 | Leijonakiekkokoulu- ja Leijonapennut-ryhmiin mahtuu edelleen mukaan lisää uusia harrastajia! |
05.02.2025 17.00 | Valmentajauutisia kaudelle 2025–2026 |
01.02.2025 15.09 | U13-U18-ikäluokkien tukien haku kaudelle 2025–2026 alkaa 3.2.2025! |
30.01.2025 21.00 | Talvilomakiekkoleiri 24. – 27.2.2025! |